Opehuone

Tahallinen vaalitemppu?

Viime päivinä on mediassa ihmetelty kuntavaaliehdokkaiden rikostaustoja. Puolueen kuin puolueen ehdokassopimuksissa lienee asianmukaiset kohdat taustaselvityksistä, eri tavoin kysytään rikostaustasta ym. ja ehdokkaaksi haluava sitten vastailee, mitä vastailee. Kaikki tämä perustuu luottamukseen ja taustojen tarkistus on yhtä kuin googlettelu. Oikeasti homma taitaa perustua monilla paikkakunnilla ja joissakin puolueissa hyväuskoisuuteen, luulemiseen, kiireeseen ja hätään saada listalle edes jotenkin porukkaa. Ehkä se, että listoilla on ihmettelyä ja kohuja aiheuttavia janttereita voi olla jopa ihan tarkoituksellista?

 

Perussuomalaisten, sen rikollisimman puolueen, paikallisyhdistyksissä ja puoluetoimistossa on ehkä vain karskisti laskelmoitu, että epämääräisten 'kansanmiesten' ja tunnettujen paikallisretkujen ottaminen listoille on kannattavaa vaikka - ja varsinkin koska - niistä nousee kohu. Iltapäivälehtien kohujuttujen, eli ilmaisten mainosten kohderyhmän (pubiruusut, perat ja arskat ym.) äänet ovat tavoiteltavampi asia kuin hyvämaineisuus joka tapauksessa persuja vastustavien paheksujien silmissä. Näön vuoksi esitetään pöyristynyttä, luultavasti puoluetoimiston antamaa mediaohjeistusta tavaillen. Any publicity is good publicity?

Tony Halme-efekti, eli nu(o)kkuvien herättäminen protestiäänestämään median hypettämää törkyvaihtoehtoa on niin houkutteleva, että siitä on vaikea malttaa pysyä erossa. Varsinkin kun jytkyt menivät menojaan, valtuustoryhmät ovat tapelleet ja repeilleet neljä vuotta, ehdokaslistoille oli vaikea saada entiseen malliin porukkaa ja paha kuntalötky uhkaa.

Tekopaikkakunnallani on persujen ehdokkaana hyvin tunnettu, kyseenalaisen toimelias nuori mies, jolla on 34 rikostuomiota, niistä suurin osa pahoinpitelyistä, joukossa on varsin tuoreitakin. Kukaan ei usko, kun paikallispersujen puheenjohtaja levittelee käsiään ja selittelee, että 'emme tienneet hänen taustastaan'. Eiköhän tuokin erikoismies mene heittämällä läpi valtuustoon, lautamieheksi ja lautakuntiin sekoilemaan. Vastaavia tapauksia muljahti moniin valtuustoihin kiusalliseksi koristeeksi jo vuoden 2012 vaaleissa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Tämä ei ole pelkästään hämäräää ääntenkalastusta. Taustalla on ideologia jossa demokratiaa käytetään välikappaleena autoritäärisen vallan pystyttämmiseksi.
Psykologisesti se toimii jo. Kun kylien pahikset nostetaan kunniatuoleille ollaan hankkimassa valtaa pahisten keinoilla ja vahvistamassa alhaisuuden asemaa missä humanismi on vaan vitsi.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Voisihan sitä ajatella, että itse äänioikeuskin rajoitettaisiin vain nuhteettomille kansalaisille ja jokaisen pitäisi vaikkapa kerran kymmenessä vuodessa läpäistä tarkistus ja suorittaa testi äänioikeuden jatkumiseksi.

Aiemmin oli laissa pykälä "kansalaisluottamuksen menettämisestä" ja sen menettäneet eivät päässeet äänestämään.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Oli myös sanontatapa, jotta joku on nauttinut muutakin, kuin kansalaisluottamusta.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Tässähän on nyt kyllä kyse rikollisia ehdokkaakseen ottavan kansallismielisen oikeistopuolueen toiminnasta. Ei yksittäisten ihmisten 'kansalaisluottamuksesta' tms.

Ville Valkama

"Tekopaikkakunnallani on persujen ehdokkaana hyvin tunnettu, kyseenalaisen toimelias nuori mies, jolla on 34 rikostuomiota, niistä suurin osa pahoinpitelyistä, joukossa on varsin tuoreitakin. Kukaan ei usko, kun paikallispersujen puheenjohtaja levittelee käsiään ja selittelee, että 'emme tienneet hänen taustastaan'. Eiköhän tuokin erikoismies mene heittämällä läpi valtuustoon, lautamieheksi ja lautakuntiin sekoilemaan. Vastaavia tapauksia muljahti moniin valtuustoihin kiusalliseksi koristeeksi jo vuoden 2012 vaaleissa."

Nimi julki niin kansalaiset voivat asialle tehdäkkin jotain?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Mitäs kansalaiset voisivat tehdä joka ei olisi laitonta. Nimi ei ole olennainen asia vaan puolueen peli.Syyllinenhän siihen peliin on puolue eikä tämä kulmien kundi tai kimma.

Ville Valkama

No eikö oleellista olisi äänestäjän tietää, millaista ihmistä äänestää, jos häntä sattuisi äänestämään?

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

http://www.iltalehti.fi/kuntavaalit-2017/201703222...

Laitilan kokoisella (ja laatuisella...) pikkupaikkakunnalla on kyllä aika naurettavaa yrittää selitellä, että joku rakkari olisi tuntematon.

Ville Valkama

Ahaa eli ei ollut Sipoosta kysymys.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen Vastaus kommenttiin #10

Tekopaikkakunta = syntymäseutu ;-)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset