Opehuone

Vahingonilo on parasta ja vilpittömintä iloa!

Omien läpimenoa ja tulosta tietenkin jännätään, mutta suurta riemua tuottaa myös vastenmielisimmistä rannalle jääneistä ja eduskunnasta pudonneista riemuitseminen. Mitä itsevarmempi pyrkyri ja mitä näyttävämpi kampanja, sitä mahtavampaa on ilakoida mokoman säälittävän pienestä äänisaaliista.

Tämän blogin kommenteissa saa kertoa omat suurimman riemun aiheet.

Aloitan itse:

Simon Elo, sin. julistautui vaalipäivän blogissaan lähes suoraan Timo Soinin äänten perintöprinssiksi. Tulos: 587 ääntä. 

Matti Putkonen, ps. tekee sairaista harhoistaan persujen viestintää. Sille tuntui olevan yllinkyllin vastaanottavaista nakkimukikansaa, mutta oma tulos on suorastaan nolo 1617 ääntä.

No on sekin sentään selvästi enemmän, kuin Paavo Väyrysen 1235 ääntä. Hänestähän piti - jälleen kerran - tulla Suomen pelastaja ja äänikuningas. Mediapelihän se varmaan taas esti kansaa saamasta tietoa messiaasta. Puolueessa kuin puolueessa oli ns. kakkosdivarin ehdokkaita, jotka keräsivät suunnilleen tuon verran ääniä.

Häirikköehdokkaiden, eli Janitskinin, Lokan ja De Witin ynnä muiden vastaavien hahmojen äänisaalis jäi lähinnä pienen lahkon jäsenmäärän kokoiseksi. 

Hieman valjua on vahingonilo tällä kertaa, ennen oli paremmin! Mikään ei ylitä sitä riemua, jota Eija-Riitta Korholan valitsematta jääminen tuotti 2015.

Meille suomalaisille sopisi loistavasti, jos vaaleissa voisi antaa myös ”hyi ei” -äänen. Äänestysprosentti olisi varmasti sata. 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (44 kommenttia)

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Erään Dosentin, joka ei halua lukea kommenttejani, roikkuminen tiukasti valintaviivan alapuolella sai ainakin hymyn tapaisen aikaiseksi. Vahingonilo ei ole minulle ominaista, mutta kyllä minä silti tyytyväinen olin.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Dosentti vajosi onneksi lopulta niin syvälle, että hän ei eduskuntaan nouse vaikka joku persanderi lähtisi europarlamenttiin.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Arto Luukkasen suuri virhearvio oli se, ettei hän suostunut uskomaan miten suuri meriitti rikosepäily –rikostuomiosta nyt puhumattakaan- on persuäänestäjien arvomaailmassa.

Siinä missä meidän muiden mielissä rikoksen tekeminen soittaa hälytyskelloja ja pistää pohtimaan tekijän persoonan mahdollisia vääristymiä, persuäänestäjille se on merkki establishmentin ja ”eliitin” vastustamisesta ja yhteiskuntajärjestyksen uhmaamisesta. Siis tietynlaisesta perseen näyttämisestä sille Suomelle, jota he vastustavat.

20.3.2019. Tuolla päivämäärällä ohjeistin Luukkasta tämän blogin kommenttiosiossa keinoihin, joilla hän varmistaisi läpimenonsa vaaleissa. Silloin oli jo nähtävissä, että Luukkasen pelkkä kirjallinen kosiskelu ei riittäisi vaan persu-uskottavammat ehdokkaat kaasuttaisivat Luukkasesta äärioikealta ohi. Neuvoin Luukkasta tekemään jotain lievää mutta lainvastaista.

Luukkanen päätti kuitenkin luottaa dosentti-imagon ja runopojan kirjoitusten tenhoon.

Mikäli Luukkanen olisi tuolloin tehnyt jotakin esitutkintakynnyksen ylittänyttä, hän olisi tulevan eduskunnan jäsen. Eikä hänen tarvitsisi pohtia voiko ketutukseen kuolla… Nyt hän joutuu jatkamaan akateemisia töitään maineensa pilanneena ja imagonsa tärvelleenä.

Omakätisesti ja täysin turhaan.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

1. Dosentti Luukkanen, uskomatonta skeidaa.

2. Tanja Vahvelainen, täällä paksuja valheita kirjoittanut. Kun paljastin valheet blogissani, tämä ei edes ymmärtänyt valehdelleensa.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Nyt iskee itsesensuuri. En kerro.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Vahingonilo on parasta viihdettä:

1. Susanna Koivula, KD ja AitoAvioliitto -porukan hengenluoja
2. Dosentti Luukkanen, PS
3. Vesa Levonen, mies joka melkein pelasti Keskustan
4. Tuula Komsi, keltaliivijengin ylipäällikkö, puoluehallituksen jäsen, Pirkanmaa

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Kaikkein paras kuitenkin, kun Susanna Koski jäi rannalle.

Käyttäjän PetriFriari kuva
Petri Friari

Vahingonilo - pois se minusta! Mutta sanotaan vaikka niin, että Luoja on oikeudenmukainen, joten Susanna Koivula ja Mika Ebeling saivat ansionsa mukaan ja jäivät rannalle.

Sen sijaan harmittaa aidosti, ettei Lapissa toiseksi eniten ääniä saanut vihreiden Riikka Karppinen tullut ääntenlaskutavan takia valituksi. Toivotan hänelle tsemppiä ja menestystä jatkossa.

Käyttäjän TeppoRaininko kuva
Teppo Raininko

Ei se ääntenlaskutavasta johtunut, vaan siitä, että Vihreillä ei ollut tarpeeksi kannatusta.

Käyttäjän PetriFriari kuva
Petri Friari

#23. Vahinko, ettei ollut. Taisi jäädä muutamasta äänestä kiinni.

Käyttäjän TeppoRaininko kuva
Teppo Raininko Vastaus kommenttiin #27

Itse tunnen siitä vahingosta vilpitöntä iloa, mutta en vahingoniloa.

Käyttäjän PetriFriari kuva
Petri Friari Vastaus kommenttiin #28

#28. Tuo oli luettavissa rivien välistä. Minä olisin suonut hänelle paikan, vaikka en äänestänytkään vihreitä.

Käyttäjän pasikarhunen9 kuva
Pasi Karhunen

Hyi teitä! Ootte te ilkeitä. No kyllä munkin on pakko tunnustaa että vasen suupieli nytkähti ehkä puoli milliä ylöspäin kun huomasin että Susanna Koski tippui varasijalle.

Käyttäjän MikkoRaatikainen1 kuva
Mikko Raatikainen

1. Kaikki siniset... ylivoimaisesti suurimpana ilon tuottajana.
2. Katju Aro
3. Yanar Ozan
4. Susanna Koski

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Ozan Yanar on hieno mies. Mutta eiköhän se vielä takaisin tule, ehtihän jopa Haavisto aikanaan pudota eduskunnasta.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Kyllä jouti pois, kansanedustajan tulee olla suomalaista sukujuurta. Nyt pääsi eduskuntaan nimi joka ei kalskahda suomalaiselta. joku Hus.....

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #39

Ei niillä juurilla väliä ole, jos ei ole latvasta laho. Presidentiksi ei kai pääse kuin syntyperäinen suomalainen.

Tarkoitatko sitä demaria, Hussein Al-Taee? Siinä vasta fiksu mies.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Yritän itse olla vahingoniloa suurempi ihminen.

Vilpitön yllätys tuli siitä, että Touko Aallon ura vihreissä jäi melkoiseksi joutsenlauluksi.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Se oli kieltämättä hämmentävää. Ei kai nyt vihreille ollut liikaa se että miesoletettu oli baarissa ilman paitaa. Eihän se kuitenkaan läpsinyt kenenkään naisoletetun pyllyoletettua.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Itse naureskelin Väyrysen vähäisille äänille ja hyvänä kakkosena tuli Tuomioja. Erkkihän lopulta tuli nippanappa valituksi mutta hupeneva kannatus kertoo kannattajakunnan luontaisesta poistumisesta. Ehkäpä näemme neljän vuoden päästä vaalit joissa lähes kasikymmppiset neuvostoajan dinosaurukset puuttuvat.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Tämän gallialaiskylän Senilix, eli Eero Lehti jäi myös ulkopuolelle.

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala

Paineissa testattu. Siis Rehula.

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen

Ossi 'ilmastohuijaus' Tiihonen jäi aivan hännille. On mainiota, että ihan mikä tahansa vääristely ei mene edes Perussuomalaisten äänestäjissä lävitse.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen
Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Myös Touko "ilmastohysteria" Aalto jäi rannalle. On mainiota, että ihan mikä tahansa vääristely ei mene edes vihreiden äänestäjissä lävitse.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Olipas väsynyttä kuittailua. Hohhoijaa. "Ehkä keskustelun toistuva jumiutuminen yhä uudestaan pelon ja toivon, optimismin ja pessimismin väliseen asetelmaan juontaakin siitä, että yksilöllisen toiminnan ja rakenteellisten (tai poliittisten) ratkaisujen suhde jää niin hämäräksi. Samasta syystä ilmastotieteen rooli viestinnässä ei ole liioin yksioikoinen. Tiede ei ole faktojen kokoelma vaan paras tapa tuottaa tietoa maailmasta, ja tarpeeseen sopiva tieto vaatii oikeita kysymyksiä. Ilmastofaktat eivät kerro siitä, miten ilmastonmuutoksen hillintä voisi onnistua. Se vaatii yhteiskunnallista tietoa ja tajua.

Yksilöllisen ja rakenteellisen erottelussa on yhtäältä mieltä. Se muistuttaa, että yksilöiden vaikutusvalta kuluttajana ja äänestäjänä on rajallinen ja että rakenteelliset muutokset esimerkiksi liikennejärjestelmissä, ruokajärjestelmässä tai energiantuotannossa eivät kasaannu markkinoiden magialla yksilöiden päätöksistä. Toisaalta erottelun näkeminen poissulkevana sivuuttaa tärkeitä huomioita. Ensinnäkin yksilöiden on mahdollista lisätä vaikutusvaltaansa liittoutumalla yhteiskunnallisessa toiminnassa – elämäntapavalinnat ja äänestyspäätökset ovat vain kansalaisuuden siivuja. Toiseksi monimutkaisten yhteiskunnallisten systeemien kuten ruokajärjestelmän muutos ei onnistu ilman muutoksia ihmisten elämässä ja luovuutta kaikilla tasoilla. Joka tapauksessa isällinen mestarointi juuri oikeasta viestimisen tavasta suhtautuu toisiin ihmisiin joko yksinkertaisina otuksina tai yleistää oman kokemuksen universaaliksi. Toisia pelko voi halvaannuttaa, toisia se aktivoi."

http://netn.fi/artikkeli/saako-ilmastonmuutoksella...

Halvaantuneet äänestivät persuja, aktivoituneet vihreitä tai muita tolkun ihmisiä.

Käyttäjän raimoylinen kuva
Raimo Ylinen

Luonnonsuojelijana ja -ystävänä on pakko todeta, että vihreä puolue on lopullisesti erkaantunut alkuperäisestä vihreästä Koijärvi-liikkeestä. Seitsemässätoista naisessa ja kolmessa miesoletetussa ei taida olla ketään, joka on oikeasti luontoharrastaja vaan kaikki ovat cityvihreitä rakennusfirmojen lobbaajia. Peteliuskin vain näyttelee luonnonystävää mutta asiaosaaminen on aika ohutta.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Nyt menee asian vierestä vanhan miehen tyhjänpäiväiseksi kiukutteluksi.Petelius on koko ikänsä ollut lintuharrastaja ja on todella hyvin perehtynyt luonnonsuojeluasioihin.

Miksi ihmeessä vanhat käppäukot aina vetoavat Koijärveen? Se oli silloin se. Ja sitäpaitsi silloinkaan ei muista ollut mitään apua, päinvastoin . Tilanne on sama nytkin. Ilmastosta ja lajeista puhutaan vain hyvän sään aikana. Eläkkeet, yritystuet, autoilu ja työpaikat jne menevät demareilla sun muilla aina ohi, kun hiukankin puristetaan. Vihreistä kansanedustajista voidaan olla aivan varmoja, että he kyllä ovat luonnonsuojelun edistäjiä lainsäätäjinä.

Käyttäjän raimoylinen kuva
Raimo Ylinen

Aika asiatonta henkilöön menevää vuodatusta, jota voi odottaa vain kansankynttilältä! Kuvasta päätellen et ole yhtään parempikuntoinen. Tällaiselle vanhalle käppäukolle on kuitenkin tärkeintä turvallinen ja viihtyisä lähiluonto sekä oman maan luontokohteiden säilyminen. Milloin olet viimeksi käynyt esimerkiksi Lapissa vaeltamassa, linturetkillä tai kuntosuunnistamassa lähiulkoilualueilla?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #25

Pistää kyllä liikkuvankin äänestäjän korvaan että vihreitä yritetään lytätä sillä että itse harrastaa vaeltelua yms.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen Vastaus kommenttiin #25

Lapissa vaelsin edellisvuonna oppilaiden kanssa, linturetkellä tänä aamuna ja kuntosuunnistusta harrastin viimeksi lukiolaisena. Joka päivä tahkoan kyllä pääasiassa metsäpoluilla ainakin 20 000 askelta.

Miten tämä liittyy mihinkään? Luonnonsuojelijaksi ei tulla kuntosuunnistamalla.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #30

Niin kauan vihreillä ei ole mitään hätää kun niin sanottu kritiikki on tätä tasoa. Pelkkää olkiukkoa toisensa perään.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

No minä en viitsi enempää saada arvostusta, joten en mene henkilöihin. :)

Siitä olen iloinen, ettei Suomen kansa ensin, tähtillike, kansalaispuolue, eli nämä hörhöpuolueet eivät saaneet yhtään edustajaa.

Siitä olen iloinen, että demarit, vasemmistoliitto ja vihreät nostivat kannastustaan.

Käyttäjän JuhaKinnunen kuva
Juha Kinnunen

Suurta moraalista ylemmyyttä tuntien voin julistaa, että en tunne vanhingoniloa.

Olen tyytyväinen siihen pieneen valonpilkahdukseen, että Helsingin vaalipiiristä meni yksi järkivihreä läpi. Eikä minua haittaa se, että toinen vihreä, jonka vaalislogan olisi hyvin voinut olla "vastustan kaikkea", jäi Oulun vaalipiirissä varasijalle. Mutta iloita en siitä osaa.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Niinhän sitä sanotaan ja sinisten osalta täytynee sanoa, että he saivat mitä ansaitsivat.

En yleensä kuitenkaan halua olla vahingoniloinen, koska elämä antaa ja ottaa. Pahoillani olen ehkä eniten Paavo Väyrysen ja Lapin tytön Riikka Karppisen jäämisestä rannalle.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Unohdin Kremlin asiamies Paavo Väyrysen putoamisen. Vihdoinkin! Vaikka ei tuosta kyllä eroon päästä ennen kuin Väyrynen itse tajuaa, että tanhut on tanhuttu.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Paavon isä taisi elää 101-vuotiaaksi, joten luulen että kuolinvuoteellanikin saan vielä seurata, kun Paavo on jonkun taas perustamansa pienpuolueen presidenttiehdokkaana valittamassa, kuinka media syrjii häntä :D

Käyttäjän TeppoRaininko kuva
Teppo Raininko

Ylen pienpuoluetentissä ei ollut yhtäkään puoluetta, joiden olisi oikein vakavissaan voinut kuvitella saavan yhtään kansanedustajaa, joten eipä niiden takia juuri osaa vahingoniloinenkaan olla. No, ehkä sen SKE:n humoristin osalta vähän jaksaa nauraa, mutta eikös koomikon kuulukin naurattaa.

Väyrysen osalta tulee melkein surullinen olo. Ei niinkään siitä, että kannatus ei riittänyt kuin siitä, ettei hän keksinyt tyylikäämpää tapaa vetäytyä politiikasta (vai onko arvioni ennenaikainen?).

Liike Nytin ehdokkaiden osalta en myöskään jaksa tuntea vahingoniloa. Jotenkin on heidän puolestaan petetty olo. Hjallis ja Jungner saivat pieneksi hetkeksi aikaan kohtuuttomasti huomiota, joka sai monen nuoren individualistin ajattelemaan, että nyt tehdään jotain mullistavaa. Jungner hyppäsi kelkasta, kun vaistosi, ettei homma kanna. Hjallis tuli valituksi, mutta muille ehdokkaille jäi muutama sata ääntä ja kasa laskuja. Uskon, että tässä joukossa oman kuplan luoma harha menestymisen mahdollisuuksista oli suurin. http://dieterflemmich.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274...

Lievää vahingon iloa minussa aiheuttavat Ozan Yanar, Touko Aalto, Silvia Modig sekä Fatim Diarra, ja näistäkin kolme ensimmäistä vain hyvin lievää.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Ozan Yanar, Touko Aalto ja Silvia Modig ovat tolkun ihmisiä. Heitä tulee vielä ikävä kun kaiken maailman kehonrakentajat ja viidesosamaisterit pääsevät taas kaakattamaan.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Älähän nuolaise tuon yhden suhteen (en viitsi mainita nimeä, ettei syytetä kunnianloukkauksesta) ennen kuin tipahtaa seuraava lausunto: "Kuulinko oikein, että Keskusta tarvitsee uuden puheenjohtajan?"

Käyttäjän TeppoRaininko kuva
Teppo Raininko

Pari edellistäkin pyrkimystä Keskustan puheenjohtajaksi olisi kannattanut jättää väliin, pari viimeistä omaa puoluetta perustamatta ja viimeinen presidenttiehdokkuus kokeilematta. Nyt jättäisi Europarlamentin ja alkaisi odotella, että posti tuo ministerin arvonimen.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Joo, se on kyllä sääli että pitkä ura saa noin arvottoman lopun. Vaikken varsinaisesti Väyrysestä koskaan ole erityisemmin pitänytkään, mutta silti.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Se että EK:n käsinukke Harri Jaskari sekä omine bisneksineen harmaalla alueella operoiva Eero Lehti putosivat oli sentään hyvä asia muuten omasta vinkkelistä surkealle vaalitulokselle.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Seksihullut, eli toisten seksuaalisuutta, ainoaa vaaliteemaansa nylkyttäneet eivät nyt menestyneet. Tapio Puolimatka ja Susanna Koivula jäivät kauas edustajanpaikasta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset